Valmennusryhmä kevät 2020

Torstaisin klo 19.00-20.30 Koulutuskeskus Salpaus, Opintie 1, lajien tekniikoita, lihaskuntoa

Perjantaisin klo 18.30-20.00 Vierumäen koulu, lihaskuntoa, pelejä

Sunnuntaisin klo 16.30-18.00 Kevyempi lihaskunto, pelit  

Edellä mainitut salivuorot maaliskuun loppuun saakka m inkä jälkeen siirrytään ulos.

Lisäksi erikseen what´s up viesteihin ilmoitettavia harjoitusaikoja Pajulahden Urheiluopiston tiistai vuoroille. Pajulahden kuljetuksista pyritään sopimaan yhdessä.

HUOM! Harjoitusajat voivat vaihdella. Ilmoittautumalla Valmennusryhmän WhatsUp-ryhmään saat ajantasaisesti tietoosi tarkat harjoitusajat.

Kaikkien, myös aiemmin mukana olleiden tulee ilmoittautua alla olevalla lomakkeella!!

Harjoituksissa eriytetään urheilijoita heidän lajiensa mukaan, mutta periaate on että kaikkea kokeillaan.

Valmennusryhmä on yli 12-vuotiaille tavoitteelliseen ja aktiiviseen harjoitteluun pyrkiville ja jo ennestään yleisurheilutaustan omaaville lapsille ja nuorille. Harjoitukset ovat  monipuolisia, joissa tavoitteena on yleisurheilun lajitaitojen kehittäminen monipuolisen juoksemisen, heittämisen ja hyppäämisen avulla. Harjoituksissa korostuu runsas tekeminen ja kokonaisliikunnan määrä. Valmennusryhmässä harjoitusten määrä ja vaativuus nousee asteittain iän mukana. Harjoitteet ovat monipuolisia ja tehokkaita, kilpailuihin tähtääväiä harjoituksia, joissa nuorten yksilölliset vahvuudet ja kehityskohteet huomioidaan.

Valmentajina toimivat Heidi Johansson ja Risto Kalermo.


Lisätietoa valmennusryhmän toiminnasta ja harjoitusmaksuista saat:

Risto Kalermo, 044 5500825

Heidi Johansson, 044 0481829

heinolaniskuyu@gmail.com

Ilmoittaudu mukaan valmennusryhmään alla olevalla lomakkeella. Tämän jälkeen sinut lisätään valmennusryhmän WhatsApp -ryhmään, jossa tapahtuu tarkempi tiedoitus liittyen ryhmän toimintaan.

 


Harjoitusmaksut

Harjoitusmaksu on kevätkaudelta (tammi-toukokuu) 100 euroa. Sisaralennus 10 euroa. 

Sisältää vähintään 2 harjoitusta / viikko, pääsääntöisesti 3. Kilpailuihin tähtääville mahdollisesti valmentajan kirjoittamat harjoitusohjelmat. Kaikille lisäksi itsenäiseen harjoitteluun yksilöllisiä vinkkejä ja ohjeita valmentajalta. Muiden seurojen urheilijat voivat osallistua harjoituksiin maksamalla 5 euroa kerta. 

Maksuun sisältyy kilpailulisenssi. Mikäli ei aio kilpailla, ilmoita siitä erikseen. 

 


Maksu suoritetaan tilillemme

Tilinro:      FI37 5045 0620 1616 18 (OP)

Saaja:      Heinolan Isku yleisurheilujaosto

Viite:        Urheilijan nimi

Eräpäivä:  20.1.2020

*
*
*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.